Sadas Valoaalloilla Podcast!

Tämän viikkoinen Valoaalloilla jakso oli sadas jakso. Ensimmäinen jakso julkaistiin maaliskuun lopussa 2016. Tarkka päivä oli muistaaksen 23.3.2016. 

Yhteensä olemme Matti Sulannon kanssa tehneet 33 tuntia 57 minuuttia ja 25 sekuntia Valoaalloilla podcasteja. Kestäisi siis noin vuorokauden ja 9 tuntia kuunnella läpi koko tuotanto.  Yhden jakson keskimääräinen kesto on ollut 20.22. Se on aika lähellä sitä 20 minuutin tavoitetta, joka meillä oli kun Valoaalloilla podcastia keväällä 2016 aloittelimme. Seuraavan sadan jaskon kanssa påitää olla tarkempi ettei tule tuota 22 sekunnin heittoa. :D

Pisin jakso on ollut Photokina Special syksyltä 2016. Sen jakson pituus oli 39.10. Lyhyin on ollut Sulantolog loppuu -jakso. Sen pituus oli vain 11.57.

Kuuntelukertoja Soundcloudissa on ollut 51.105 kappaletta eli 511 per jakso.

Podcastia on ollut mukava tehdä. Kuuntelijaluvut ovat minusta ihan mukavia. Toki enemmänkin linjoille mahtuu. 

Suuri kiitos kaikille kuuntellijoile!

Uusimman ja sen jakson numero sata voit kuunnella tästä:

   

Valoaalloilla Podcastissa Sigman CEO Kazuto Yamakin haastattelu

Valoaalloilla-Matti vieraili Sigman tehtaalla Japanissa. Matti tutustui objektiivien valmistukseen ja sai Sigman toimitusjohtajan Kazuto Yamakin haastattelun. Se on kuultavissa uusimassa Valoaalloilla-jaksossa. Jakso on jo muuten järjestyksessään 99s. 

Aiheesta voit lukea lisää Valovuoto-blogista. Matti kirjoitti sinne mm.objektiivien valmistuksesta ja sieltä löytyy paljon kuvia tehtaalta.

Ensi viikolla ilmestyy 100s Valoaalloilla podcast jakso. Sen myötä Valoaalloilla hiukan uudistuu, mutta siitä sitten ensi viikon jaksossa.

Kaikki sata jaksoa on kuunneltavissa Soundcloudissa.

Voi, voi Ilmailuliitto, mitä oikein ajattelette?

Kuvakilpailut yleistyvät aina loppukeväästä. Yritykset, yhteisöt ja järjestöt järjestävät niitä varsin ahkeraan. Kuten olen monessa yhteydessä sanonut ne ovat oivallinen tapa aktivoida yleisöä ja saada positiivista pöhinää oman asian ympärille. 

Ongelmat yleensä syntyvät sääntöjen erikoisuuksista. Yleinen käytäntö on ottaa kaikki oikeudet kuviin kaikilta osallistujilta. Yleensä kilpailun järjestäjät luulevat, että se vaaditaan, jotta kuvia voi julkaista. Se ei pidä paikkaansa, kuvia voi julkaista tarvitsematta kaikkia oikeuksia. Julkaisuoikeudet voidaan rajata kattamaan ainoastaan koskemaan voittajien kuvia, ainoastaan kilpailuun liityvää julkaisua jne. Toistan vielä, kaikkia oikeuksia ei tarvita. 

Viimeisin kilpailu joka tuli vastaan oli Ilmailuliiton kuvakilpailu. Kyseisessä kilpailussa oli valitettavan tuttu lauseke säännöissä:

"Kilpailuun lähetettyjen kuvien kaikki oikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjälle. Ilmailuliitto voi julkaista kuvia tai niiden osia, joko sellaisenaan tai muokattuna eri julkaisumuodoissa sekä edelleen luovuttaa kuvia (Ilmailuliitto voi esimerkiksi julkaista kilpailuun lähetettyjä kuvia internetissä, Ilmailu-lehdessä, sähköisissä tiedotteissa sekä tarjota kilpailuun osallistuneita kuvia julkaistavaksi yleisesti mediassa, mm. kuvakilpailusta kerrottaessa sekä julkaista kuvia mm. liiton julkaisu- ja näyttelytoiminnassa, painotuotteissa ja muissa medioissa)." (lainaus Ilmailuliiton kuvakilpailun säännöistä.)

Melkoisen laajat oikeudet siis. Kuten jo totesin niin, täysin tarpeetonta noiden kaikkein oikeuksien ottaminen on. Toisaalta saahan siitä hyvän ilmaisen kuvapankin itselleen ja se tässä Ilmailuliiton kilpailussa näyttäisikin olevan osana tavoitetta säännöistä päätellen.

Toisessa sääntö kohdassa Ilmailuliitto tekee pohjanoteerauksen: "Kuvaajalla on oltava kuvaan täydet oikeudet. Kotirauhan tms. suoja piirissä kuvatuilta henkilöiltä tulee olla lupa kuvan julkaisuun." (lainaus Ilmailuliiton kuvakilpailun säännöistä.)

Erikoista säännöissä on, että niiden mukaan tarvitaan kuvassa olevilta lupa vain, jos kuva on otettu kotirauhan piirissä olevalla alueella. On aivan sama onko kuva otettu kotirauhan piirissä vai ei. Kaikilta kuvassa olevilta tulee olla luvat, koska kuvia voidaan sääntöjen mukaan käyttää markkinoinnissa. Tämä usein jää näissä kertomatta. Se onkin näissä kilpailuiden säännöissä se pahin virhe. Pahimmassa tapauksessa jonkun kuva päätyy mainokseen ilman lupaa. Lupa pitää myös olla siltä jonka kotirauhan piiriin alue kuuluu. Jo pelkästään etsimen katsomiseen pitää olla lupa jos oikein tarkkoja ollaan.

Se mikä tässä ihmetyttää näissä kilpailusäännöissä on se, että ovatko järjestävien tahojen tiedot noin alkeellisia. Ilmailuliiton kilpailun tuomaristossa ovat mukana Ilmailulehden graafikko, Ilmailu-lehden päätoimittaja ja Ilmailuliiton tiedottaja. Kaikki ammatteja joissa ollaan kuvan kanssa tekemisissä. Noiden ammattien perustietoihin kuuluu kuvien oikeuksien ymmärtäminen. Näyttäisi siltä ettei Ilmailuliitossa näin ole.

Jokainen osallistuja päättää toki itse minne kuvansa lähettää. Kehoitan kuitenkin lukemaan säännöt ja harkitsemaan tarkkaan kenelle kuvansa antaa vapaaseen käyttöön.  

Tein samasta aiheesta muutama viikko sitten vlogauksen Kameralehden blogiin.

Muista vastaavista keisseistä menneiltä vuosilta voit lukea vanhasta blogistani
 

    
   

Miten Photokinan käy?

Uusimmassa Valoaalloilla podcastissa juttelemme Matin kanssa Photokinasta ja sen tulevaisuudesta. Photokinan aikataulu muuttuu ensi vuodesta alkaen. Se pidetään joka vuosi ja ajankohta on jatkossa toukokuu. Perinteisestihän Photokina on ollut joka toinen vuosia ja aina syyskuussa.

Itse en ole mikään Photokina-veteraani. Ensimmäinen vierailuni oli vasta 2008. Sen jälkeen olen käynyt joka kerta. Tämän vuoden syyskuussa tulee siis kuudes vierailu Kölnissä. Minusta se on monessa suhteessa sellainen messutapahtuma, jossa kuvantamiseen ja visuaaliseen sisällön tuottamiseen keskittyvien kannattaa käydä. Varsinkin nyt kun ne laajentavat uusille alueelle, ei fyysisesti, vaan useammalle alalle. Mukaan tulee pilvipalvelut ja mobiilikuvaaminen applikaatioineen saa isompaa roolia, jne. Photokina seuraa aikaansa ja tuo mukaan laajemmin sen kokonaisuuden jota kuvantaminen on. Tarkemmin tästä sisällönmuutoksesta voi lukea Photokinan tiedotteesta (englanniksi) keväältä -17. 

Kokonaan toinen asia on sitten onnistuuko Photokina muuttamaan focustaan ja miten suhteellisen konservatiivinen valokuvayhteisö ottaa sen vastaan. Nyt jo leviää huhuja siitä, että osa isommistakin valmistajista saattaa jäädä ensi syksyn messuilta pois. Tosin Elinchrom on ainoa joka asian on vahvistanut. Vaikea toki sanoa miten vakavasti otettavia nämä huhut ovat, mutta ne voivat vaikuttaa vierailijamääriin ja kiinnostukseen noin laajemminkin. 

Luonnollisesti minun on vaikea sanoa miten Photokinan käy. Se muutos tuntuu järkevältä, koska kuvantamisen maailma on laajentunut valtavasti ja sen puolesta tuo muutos tuntuu luonnolliselta. Aika sitten näyttää kuinka käy.

Ohessa Valoaalloilla podcastin jakso, jossa mm. Photokinasta Matin kanssa vaihdamme ajatuksia Photokinasta.
 

Lightroom päivittyi!

Adoben Lightroom softat päivittyivät muutama päivä sitten. Kaikki Lightroomin versiot saivat uusia merkittäviä ominaisuuksia.

Merkittävin uutuus olivat uudet profiilit ja niiden siirtäminen Development ikkunassa ylimmäiseksi eli ensimmäiseksi. Aikaisemmin ne olivat alimmaisena ja käytännössä aika harva niitä varmaan käytti. Profiili on lähtökohta kuvan säätämiselle. Perusprofiilina on Adobe Color ja sen lisäksi on esimerkiksi maisemakuvalle ja muotokuvalle omansa. Näiden lisäksi löytyy erilaisia filttereitä muistuttavia profiileja sekä kamerakohtaisia profiileja.

Profiilit eivät kajoa muihin säätöihin eli sliderit ovat ns. nollassa. Profiili on ajatukseltaan sama kuin esim. mitä ovat AdobeRGB ja sRGB. Sitä en tiedä onko periaate sama, mutta noiden rinnastaminen antaa oikein kuvan siitä mistä on kysymys.

Nopean testaamisen jälkeen näyttäisi siltä, että uudet profiilit antavat hiukan paremman lähtökohdan kuvan säätämiseelle kuin vanhat. Toki tämä on makuasia, mutta itse ainakin olen sitä mieltä. Jos pitää vanhaa profiilia parempana voi edelleen käyttää Adobe Standard -profiilia tai sitten niitä kamerakohtaisia. Kuvatessani käytän Olympuksessani Muted-profiilia ja se uudessa Lightroom päivityksessä löytyy nimellä Camera muted.  

Toinen työnkulun kannalta merkittävä parannus oli Dehaze-sliderin siirtäminen Basic-osioon. 

Keskustelimme aiheesta Matin kanssa uusimassa Valoaalloilla Podcastissa. Kuuntele mitä muita  ajatuksia päivitys meissä herätti.

 

FlipIt!

Sattuma antaa mahdollisuuden.

Fotofinlandian voittaja julkistettiin eilen Finnish Photo Awards -gaalassa Helsingissä. Kisan voitti luontokuvaaja Markus Varesvuo kuvallaan Satumetsän viisas.

 Fotofinlandian voittanut valokuva: Satumetsän viisas, Markus Varesvuo

Fotofinlandian voittanut valokuva: Satumetsän viisas, Markus Varesvuo

Fotofinlandian valinnat keräävät aina kovaa krittiikkiä ja niin myös tänä vuonna. Kirjoitin tuosta kritiikistä jokin aika sitten oman blogauksen. En nyt palaa siihen vaan keskityn yhteen kiinnostavaan lauseeseen jonka Varesvuo antamassaan haastattelussa Valoaalloilla podcastille sanoi.

Tekemässäni haastattelussa Varesvuo sanoi vapaasti lainaten: sattuman jälkeen ammattitaito astuu esiin. Minusta tämä oli todella hienosti sanottu. Tuohon ajatukseen on helppo yhtyä. Meillä kaikilla on tilanteita joihin voimme tarttua. Usein ne tilanteet tulevat sattumalta eteen ja silloin tarvitsemme sitä ammattitaitoa viedäksemme asian maalin. Se tarvittava ammattitaito sitten vaihtelee riippuen tilanteesta.

Samaisessa jaksossa Anna Kaleva-Tsaglas kertoo haastattelussa miten tuomareiden työskentely käytännössä meni ja perustelee miksi tuomaristo koostui täysin ulkomaisista tuomareista.

Molemmat haastattelut voit kuunnella kokonaisuudessa uusimmasta Valoaalloilla jaksosta. Jakso on muuten jo 95. Valoaalloilla täytti kaksi vuotta tällä viikolla. Se meni työn tuohussa ihan ohi.   

Erikoista skannaus"palvelua"!

Eräs tuttuni oli yhteydessä minuun ja kyseli Fotoyks-liikkeen skannauspalveluiden laadusta. Tämä kuvausta harrastaja tuttuni oli skannauttanut vanhoja paperikuviaan Fotoyks-liikkeessä. Kyseessä oli heidän tarjoamansa sarjaskannauspalvelu. Kuvien värisävyt olivat mitä sattuu, rajaukset mitä sattuu jne. Tuttuni luonnollisesti reklamoi aiheesta, koska laatu hänen käsityksensä mukaan ei vastannut sitä mitä odotti. 

Sinänsä tuntuu ihmeelliseltä, että sarjaskannaus toimii niin huonosti. Ei sen pitäisi olla yhtään sen hankalampaa kuin värinegojen tekeminen koneellisesti. Siitähän Fotoyks-ketjulla on kokemusta runsaasti. Muistan niiden 10-kuvien olleen varsin laadukkaita. Erona on varmaan se, että niitä 10-kuvien tekoa valvottiin ja se oli osin käsityötä. Sarjaskannaus ilmeisesti tehdään täysin automaattisesti ja kukaan ei valvo yhtään niiden laatua. Tuntuu erikoiselta tarjota tälläistä palvelua, jossa skannauksen lopputuloksella ei tee käytännössä mitään. Hinta ei toki ole korkea, mutta usean kuvan skannaus kuitenkin maksaa. Tästäkin mainitsemassani tapauksessa hintaa kertyi reippaasti yli 100€. Hinta per kuva on kuitenkin samaa luokkaa kun niiden 10-kuvien tekeminen.

Liikkeen vastaus reklaamaatioon oli lyhykäisyydessään ettei halvalla saa laatua. Toistan vielä, että on sinänsä erikoista tarjota sellaista palvelua josta jo liike itsekin tietää, että se ei ole laadukasta. Miksi koko sarjaskannaus on tarjolla tuolla kyseisellä laadulla? Jos sillä jollain kuvakoolla ja muodolla saa laadukasta jälkeä pitäisi se minusta kertoa asiakkaalle ennakkoon eli ketoa tiskillä kuvia viedessä ettemme saa näistä laadukkaita. Asiakkaalle jäisi ainakin mahdollisuus siinä päättää haluaako ottaa riskin vai ei. Nyt sitä mahdollisuutta ei ollut vaan reilun satasen lasku pitää joka tapauksessa maksaa. Sen verran onneksi olivat tulleet vastaan, että seassa olleet mustvalokuvat olivat asiakkaan pyynnöstä korjanneet kuvankäsittelyllä paremman sävyisiksi. Toisaalta myös aika jännä, että ne kuvat on säilötty, miksi? Tästäkään ei kerrottu saati kuinka pitkä tuo säilytysaika on? 

On kovin sääli, että Fotoyks-liikkeen palvelu on mennyt tässä kohdassa näin alas. Aikoinaan kun vielä filmille kuvasin olin heidän ahkera asiakas ja siksi tämä asia kiinnosti minua.  

Thumbnail: photo by Shirimasen, Wikipedia, CC-BY.3.0           

Tulevaisuus on peilitön.

Kymmenen vuotta sitten oli muotia omistaa digijärkkäri. Se vain piti olla. Tämä luonnollisesti johti siihen, että myyntimäärät olivat huimia. Kuten alla olevasta tilastosta näkee niin digikameroita myytiin vuonna 2008 454.000kpl. Toki noista suurin osa oli kompaktikameroita.

 Lähde:Tilastokeskus

Lähde:Tilastokeskus


Muoti-ilmiön hiipuessa kameramyynti romahti. Vuonna 2017 digikameroiden myyntimäärä oli enää hiukan alle 71.000. (lähde: Gotech-tilasto) Pudotus vajaassa kymmenessä vuodessa on siis ollut huima. Suurin myyntimäärän pudotus on luonnollisesti ollut kompaktikameroilla. Pudotusta on kuitenkin ollut lähes kaikilla kameratyypeillä. Muoti-ilmiön katoaminen selittää osan pudotuksesta, mutta toinen selitys on hyvin yksinkertainen. Puhelimissa olevat kamerat ovat nykyään niin hyviä, että ne riittävät suurimmalle osalle ainoaksi kameraksi. Toinen syy on nykyisten kameroiden laatu. Niiden vaihtoväli on pidentynyt. Digiajan alussa kamera piti vaihtaa uudempaan melkein vuosittain. Kehitys oli sen verran nopeaa. Nykyään samalla kameralla pärjää jo useita vuosia. Toki sekin on kovin lyhyt verrattuna aikaan jolloin samalla kameralla kuvattiin vuosikymmeniä, ellei peräti koko uraa.

Kuinka usein sinä vaihdat kameraa nykyään verrattuna digiajan alkuun? Kuinka paljon kuvaat kännykällä? Kommentoi! 

Vaikka kameroiden kokonaismyynti on laskenut ovat peilittömien järjestelmäkameroiden myyntimäärät pysyneet suunnilleen samassa usean vuoden eli niiden suhteellinen osuus on kasvanut. (lähde: Cipa). Nämä ovat siis maailmanlaajuiset tiedot, maittain toki vaihtelut voivat olla isojakin.

Peili on ollut varsin nerokas keksintö aikanaan. Ensimmäinen vakituiseen tuotantoon päässyt kinokoon peilikamera oli Kine Exakta vuonna 1936. Neuvostoliitossa oli pari vuotta aiemmin kehitetty peilikamera Sport, mutta se ei koskaan päässyt massatuotantoon. Sitä valmistettiin vain noin 200 kappaletta. Ensimmäinen peilikamera tehtiin kuitenkin jo 1861. Ne olivat ison koon kameroita ja varsin hankalia käyttää. Peili piti nostaa ylös manuaalisesti.

 Vasemalla Sport ja oikealla Kine Exakta. (kuvat Wikipedia CC3.0, Sport:  Jan von Erpecom   Kine Exakta: Minya S

Vasemalla Sport ja oikealla Kine Exakta. (kuvat Wikipedia CC3.0, Sport: Jan von Erpecom  Kine Exakta: Minya S


Peilillä oli tarkoituksensa ja keksintö varsin nerokas. Kuvaaja näki saman näkymän ja rajauksen. jonka kamera tallentaa. Nykyisissä digikameroissa peili on käytännössä täysin turha. Peilitön etsin antaa saman näkymän ja rajauksen kuten peilikin, mutta sähköisellä etsimellä on yksi etu. Se näyttää myös kuvan sävyt ja valotuksen kuten kamera ne näkee. Peilin kautta näin ei ollut. Sähköinen etsin on siis luonnollinen ja kehittyneempi versio peilistä. Kuvaaja näkee kaikilta kuvan osa-alueiltaan kuten kamera. Elektoriniseen etsimeen on todennäköisesti myös helpompi saada lisätietoja ja dataa. Ei se mahdotonta ole tehdä peilietsimestä hybridiä, mutta muutenkin ahtaaseen ja pieneen tilaan lisä elektroniikan asentaminen on varmaan haastavaa.


Puhuimme Matin kanssa Valoaalloilla podcastissa samasta aiheesta. Käy kuuntelemassa mitä muita ajatuksia se minussa herätti. Saattoi Matillakin olla muutama pointti.


Disclaimer: Blogaaja on Olympus Visionary ja ei ole katsonut peiliin moneen vuoteen.

www.peterforsgard.com 

Viimeisin YouTube-videoni.



      

 
   

Fotofinlandiako pilattu?

Perjantaina 2.3. julkaistiin Fotofinlandian finalistit. Raati oli valinnut jokaisesta kategoriasta kolme finalistia. Näiden finalistien joukosta sitten valitaan voittaja. Se julkistetaan Finnish Photo Awards gaalassa 23.3

“Espanjalainen luontokuvaaja ja yksi Fotofinlandia 2018 -tuomareista Jose B. Ruiz sanoo arvostavansa useammankin kisaan lähetetyn kuvan kovaa tasoa.”.

Finalistien kuvien taso oli minustakin varsin korkea. Finalistien kuvia voi katsella Fotofinlandia sivuilta. Myös yleisö voi äänestää suosikkiaan. Sivuilta löytyy myös slideshow kaikista kisaan lähetystä kuvista. Jos nuo haluaa katsella kannattaa varata aikaa puolitoista tuntia. Kuvia on siis paljon ja slideshow etenee omaan tahtiin. Mitään painikkeita jolla voisi kuvien katselun keskeyttää ja jatkaa myöhemmin ei löydy tai en ainakaan keksinyt miten onnistuisi. Kokeilin sekä Safarilla että Chromella.

Jäin miettimään miten haastavaa ja minusta osin jopa mahdotonta on vertailla yksittäistä Digital Art -sarjaan kuuluvaa kuvaa esimerkiksi yksittäiseen hääkuvaan, saati portfolio-sarjaan. Eihän tuossa sinänsä mitään uutta ole. Näinhän se toimii monessa kansainvälisessä valokuvauskilpailussakin. Hankalaa joka tapauksessa. Yksittäisillä kuvilla kilpaileminen on myös aika haastavaa. Yksittäinen kuva voi olla onnenkantamoinen. Tosin tähän täytyy mainita, että nyt nähdyissä finalistikuvissa tuskin sellaisia oli, koska finalistikuvaajat olivat pääsääntöisesti pitkän linjan kuvaajia, joilta löytyy hyvää, taitavasti tehtyä ja vaikuttavaa valokuvaa pitkältä ajalta.

Kuten totesin tuo kaikkien kuvien kavalkadi on pitkä ja en niitä kaikkia vielä ole katsellut. Sen alussa olevat portfoliosarjankuvat katselin läpi. Sen perusteella voisi sanoa, että meillä on todella kova kärki, vaikkakin hiukan kapea. Sen takana, ainakin tämän kategorian perusteella, on toinen pieni määrä valokuvaajia, joista kuka tahansa olisi voinut päästä finaaliin. Mutta sitten oli iso joukko kuvasarjoja jotka eivät olleet kovin kummoisia, osa jopa minun mielestä aika heikkoja. Siltä osin raati on osunut aika oikeaan ainakin tässä portfolio-sarjassa.

Toinen mikä askarrutti oli joidenkin kuvien sarja tai siis se sarja johon kuva osallistui. Digital Art ja taidekuvan välillä on aika häilyvä ero. Se kuva mikä on digital art -sarjaan sopiva on ihan yhtä hyvin taidekuvasarjassa ok. Kilpailussa useita finaalipaikkoja kahminut Onni Wiljami Kinnusella näin olikin. Samasta sarjasta olevat kuvat olivat finaalissa sekä taidekuvissa, että kuvituskuva/digital art -sarjassa.  Aiheellinen kysymys minusta on, onko taidekuvalla ja digital art -kuvalla jotain eroa? Ei kait taidevalokuvassa sinänsä ole merkitystä miten kuva on tuotettu tai tehty? Joillekin se taitaa olla…

Kolmas ihmetyksen aihe on ollut kritiikki. Kritiikissä sinänsä ei ole ongelmaa. Kritiikkiä pitää olla ja kaikista kilpailuun liittyvistä asioista pitää voida keskustella. Mutta se kritiikin retoriikka on ollut tasoa nolla ja se on se mikä ihmetyttää. Ainakin sen kritiikin mitä olen tähän asti lukenut. Nollatason ymmärtäisi, jos kyseessä olisi vauvapistefi, suomi24pistefi tai vastaavat palstat, mutta se nollatason kritiikki on tullut valokuvayhteisössä vaikuttaneilta joilta odottaisi sivistynyttä ja älykästä kritiikkiä. Minusta kritiikin taso kertoo enemmänkin harmistuksesta siitä, että joku on tullut leikkimään “taidekuvaajien” hiekkalaatikolle. Puhdasta kiukuttelua, kun ei muuta oikein osata sanoa. Samoin kritiikin mukaan kilpailun tuomaristo ei tunne valokuvaa jne. Aika onnetonta retoriikkaa minusta. Jos katsoo kokonaan ulkomaalaisista koostuvaa tuomaristoa ja heidän referenssejään. Tuomaristoon kohdistuva kritiikki tyylillä “eivät tiedä mitään valokuvauksesta” asettaa kritiikin esittäjän erikoiseen valoon. Minusta kokonaan ulkomalaisista koostuva tuomaristo on loistava asia. Se on täysin ulkopuolinen valokuvamaailmamme sisäpiireistä.  

Kritiikin taso kuvastaa hyvin sitä ahdasmielistä ajattelua, joka valitettavasti suomalaisessa valokuvaskenessä (edelleen) vallitsee. Valokuva saisi ilmeisesti olla vain yhdenlaista. Minusta ainakin valokuvan kenttään mahtuu kuvaa laidasta laitaan. Kaikesta ei luonnollisestikaan tarvitse pitää, mutta avarakatseinen ymmärrys erilaisuudelle olisi sivistystä. Nyt kritiikistä on sivistys loistanut poissaolollaan. Valitettavasti moni kritiikkiä esittänyt on munannut itsensä pahasti.   

Fotofinlandia uudistettiin tälle vuodelle. Minusta uudistus oli onnistunut. Jos jotain uudistusta ensi kerralle voisi harkita on kilpaileminen sarjoina kaikissa sarjoissa.

Jos joku on löytänyt sivistyneen kritiikin, niin luen sen mielelläni. Linkkejä, anyone?

Niin ja vielä huomiona kritiikin esittäjille joiden mielestä kilpailu on pilattu. Tämän vuotinen kisa oli suositumpi kuin koskaan. Sekin kertoo jotain.