Ajattele vatsallasi ja ole kauhea!

Otsikon sanat ovat jääneet mieleen ikuisesti. Ne on sanonut Anders Petersen. Osallistuin 2006 ja 2007 hänen pitämiin työpajoihin. Ne ovat olleet ikimuistoisia työpajoja, joissa todellakin joutui heittäytymään ja pistämään itseään isosti likoon. Petersenin työpajassa suurin osa meistä menee rajusti ulos omalta mukavuusalueeltaan. Se on henkisesti rankkaa.

 Anders Petersen, kuvattu 26.8.2006.

Anders Petersen, kuvattu 26.8.2006.



Petersen tulee jälleen Helsinkiin vetämään työpajaa. Tällä kertaa järjestäjänä Kameraseura. 

Blogasin työpaja kokemuksistani edellisessä blogissani. Yksi lainaus 4.9.2006 päivätystä blogauksesta:

"Petersenin mukaan "hyvässä" valokuvassa on kolme elementtiä: humanity, decisive moment, tai oikeastaan vielä syvemmälle vietynä Raymond Depardionin mukaan decisive instinct. Kolmantena elementtinä oli tietysti valo. Valosta hän sanoi mainiosti: "Find the perfect light and destroy it."

Tuo decisive instinct jäi tuosta blogauksestani mietityttämään. Se on vaikeasti selitettävä ja ajateltava käsite. Googlekaan ei helpottanut.  Decisive moment on varmaan kaikille valokuvauksen ympärillä toimiville tuttu käsite.  Decisive instinct taas vieraampi käsite. Ihan rehellisesti sanottuna en tarkkaan muista mitä sillä tarkoitetaan, mutta tuosta decisive moment määritelmästä sen voi johtaa. Ratkaisevassa hetkessä kaikki kuvassa olevat elementit ovat parhaalla mahdolliselle tavalla sommiteltu eli ovat optimaalisessa suhteessa toisiinsa. Decisive instinct menee askeleen eteenpäin ja painottaa enemmän tuntemista. Tulkitsen termin Decisive instinct tilanteeksi, jossa kuva aiheuttaa maksimaalisen reaktion ja tunnetilan katsojassa. Se siis opitmoi tunnetilan pään sisällä ja se ei tule kuvan "kauneudesta". Siihen viittaa myös Petersenin lauseet: "ajattele vatsallasi" tai "tunne se vatsallasi". Tunne pitää olla se isoin juttu kuvassa. 

Toinen kuvaava Petersenin lausahdus on tuo lainaukseni: "Find the perfect light and destroy it." Muutenkin tuo kuvaa Petersenin ajattelua. Pitää kuvata tunteella ja kuvassa pitää olla jotain häiritsevää, jotain mikä rikkoo perinteisen tavan. Kuvan pitää tavallaan ärsyttää ja saada katsoja tuntemaan voimakkaasti.

Vakavasti harkitsen osallistumista tai siis osallistujaksi hakemista. Toisaalta en ole varma onko minussa sitä mitä tuo työpaja vaatii. Kaksitoista vuotta sitten kuvasin eri tavalla ja heittäytyminen oli helpompaa vaikka silloinkin se oli henkisesti todella rankkaa. Löytyisiköhän vielä sopivia kuvia joilla voisi hakea tuonne. Toisaalta testinä itselleen voisi olla koittaa ottaa niitä kuvia. Olisihan tässä viikko aikaa... Jos ei saa itseään tyydyttäviä kuvia, ei kannatta hakea mukaan.

 Anders Petersen, kuvattu 26.8.2006

Anders Petersen, kuvattu 26.8.2006



Halpa kurssi ei ole, mutta jos halua kehittyä ja viedä itsensä äärirajoille kanttaa harkita! Se muuttaa ajattelusi valokuvauksesta ja haasta käsityksesi siitä mikä on "hyvä" valokuva. Hakuaikaa kurssille on 22.5. asti. Ihan aloittelijoille tuo kurssi ei sovellu.

Täältä löydät lisätietoja työpajasta.  

  

   

Harrastajat vaan testaa?

Valtavan usein erilaisilla valokuvauksen foorumeilla tulee vastaan valokuvia, joista kuvaaja sanoo: "mä vähän kävin testaamassa". 

Testaaminen on hyvä, mutta miksi testaaminen on yleisempää kun se oikean valokuvan ottaminen? Tuntuu siltä, että puhutaan testaamisesta jotta kritiikki voidaan kuitata sanoilla: "no se oli vaan testaamista". Inhimillistä, mutta testaaminen ei johda kehittymiseen, jos asenne on tuo.

Matin kanssa pohdimme aihetta uusimmassa Valoaalloilla Podcastissa. Podcastimme löytyvät jatkossa myös YouTubesta. Toistaiseksi ne ilmestyvät sinne pienellä viiveellä. Pistähän Valoaalloilla YouTube-kanava tilaukseen!

Kuuntele uusin Valoaalloilla Podcast.

 

Peilittömyys menee tunteisiin.

Kalustokeskustelu on aina ollut osa valokuvauskeskustelua. Milloin se on merkkien välistä nokittelua, milloin mitäkin. Tällä hetkellä kuumin puheenaihe on peili. Olemme Valoaalloilla Podcastissa tätä käsitelleet useaankin otteeseen. Uusimassa jaksossa peili-keskustelun innoittajana oli Valovuoto-blogissa ollut kirjoitus aiheesta. Tarkkaan ottaen ne kommentit joita se kyseinen blogaus kirvoitti.

Jaksossa on myös suomalaisen kokin Jaakko Sorsan haastattelu. Matti haastatteli Jaakkoa Hong Kongissa. Aiheina valokuvaus ja normiaiheista poiketen myös Gin. 

   

Sadas Valoaalloilla Podcast!

Tämän viikkoinen Valoaalloilla jakso oli sadas jakso. Ensimmäinen jakso julkaistiin maaliskuun lopussa 2016. Tarkka päivä oli muistaaksen 23.3.2016. 

Yhteensä olemme Matti Sulannon kanssa tehneet 33 tuntia 57 minuuttia ja 25 sekuntia Valoaalloilla podcasteja. Kestäisi siis noin vuorokauden ja 9 tuntia kuunnella läpi koko tuotanto.  Yhden jakson keskimääräinen kesto on ollut 20.22. Se on aika lähellä sitä 20 minuutin tavoitetta, joka meillä oli kun Valoaalloilla podcastia keväällä 2016 aloittelimme. Seuraavan sadan jaskon kanssa påitää olla tarkempi ettei tule tuota 22 sekunnin heittoa. :D

Pisin jakso on ollut Photokina Special syksyltä 2016. Sen jakson pituus oli 39.10. Lyhyin on ollut Sulantolog loppuu -jakso. Sen pituus oli vain 11.57.

Kuuntelukertoja Soundcloudissa on ollut 51.105 kappaletta eli 511 per jakso.

Podcastia on ollut mukava tehdä. Kuuntelijaluvut ovat minusta ihan mukavia. Toki enemmänkin linjoille mahtuu. 

Suuri kiitos kaikille kuuntellijoile!

Uusimman ja sen jakson numero sata voit kuunnella tästä:

   

Valoaalloilla Podcastissa Sigman CEO Kazuto Yamakin haastattelu

Valoaalloilla-Matti vieraili Sigman tehtaalla Japanissa. Matti tutustui objektiivien valmistukseen ja sai Sigman toimitusjohtajan Kazuto Yamakin haastattelun. Se on kuultavissa uusimassa Valoaalloilla-jaksossa. Jakso on jo muuten järjestyksessään 99s. 

Aiheesta voit lukea lisää Valovuoto-blogista. Matti kirjoitti sinne mm.objektiivien valmistuksesta ja sieltä löytyy paljon kuvia tehtaalta.

Ensi viikolla ilmestyy 100s Valoaalloilla podcast jakso. Sen myötä Valoaalloilla hiukan uudistuu, mutta siitä sitten ensi viikon jaksossa.

Kaikki sata jaksoa on kuunneltavissa Soundcloudissa.

Voi, voi Ilmailuliitto, mitä oikein ajattelette?

Kuvakilpailut yleistyvät aina loppukeväästä. Yritykset, yhteisöt ja järjestöt järjestävät niitä varsin ahkeraan. Kuten olen monessa yhteydessä sanonut ne ovat oivallinen tapa aktivoida yleisöä ja saada positiivista pöhinää oman asian ympärille. 

Ongelmat yleensä syntyvät sääntöjen erikoisuuksista. Yleinen käytäntö on ottaa kaikki oikeudet kuviin kaikilta osallistujilta. Yleensä kilpailun järjestäjät luulevat, että se vaaditaan, jotta kuvia voi julkaista. Se ei pidä paikkaansa, kuvia voi julkaista tarvitsematta kaikkia oikeuksia. Julkaisuoikeudet voidaan rajata kattamaan ainoastaan koskemaan voittajien kuvia, ainoastaan kilpailuun liityvää julkaisua jne. Toistan vielä, kaikkia oikeuksia ei tarvita. 

Viimeisin kilpailu joka tuli vastaan oli Ilmailuliiton kuvakilpailu. Kyseisessä kilpailussa oli valitettavan tuttu lauseke säännöissä:

"Kilpailuun lähetettyjen kuvien kaikki oikeudet siirtyvät kilpailun järjestäjälle. Ilmailuliitto voi julkaista kuvia tai niiden osia, joko sellaisenaan tai muokattuna eri julkaisumuodoissa sekä edelleen luovuttaa kuvia (Ilmailuliitto voi esimerkiksi julkaista kilpailuun lähetettyjä kuvia internetissä, Ilmailu-lehdessä, sähköisissä tiedotteissa sekä tarjota kilpailuun osallistuneita kuvia julkaistavaksi yleisesti mediassa, mm. kuvakilpailusta kerrottaessa sekä julkaista kuvia mm. liiton julkaisu- ja näyttelytoiminnassa, painotuotteissa ja muissa medioissa)." (lainaus Ilmailuliiton kuvakilpailun säännöistä.)

Melkoisen laajat oikeudet siis. Kuten jo totesin niin, täysin tarpeetonta noiden kaikkein oikeuksien ottaminen on. Toisaalta saahan siitä hyvän ilmaisen kuvapankin itselleen ja se tässä Ilmailuliiton kilpailussa näyttäisikin olevan osana tavoitetta säännöistä päätellen.

Toisessa sääntö kohdassa Ilmailuliitto tekee pohjanoteerauksen: "Kuvaajalla on oltava kuvaan täydet oikeudet. Kotirauhan tms. suoja piirissä kuvatuilta henkilöiltä tulee olla lupa kuvan julkaisuun." (lainaus Ilmailuliiton kuvakilpailun säännöistä.)

Erikoista säännöissä on, että niiden mukaan tarvitaan kuvassa olevilta lupa vain, jos kuva on otettu kotirauhan piirissä olevalla alueella. On aivan sama onko kuva otettu kotirauhan piirissä vai ei. Kaikilta kuvassa olevilta tulee olla luvat, koska kuvia voidaan sääntöjen mukaan käyttää markkinoinnissa. Tämä usein jää näissä kertomatta. Se onkin näissä kilpailuiden säännöissä se pahin virhe. Pahimmassa tapauksessa jonkun kuva päätyy mainokseen ilman lupaa. Lupa pitää myös olla siltä jonka kotirauhan piiriin alue kuuluu. Jo pelkästään etsimen katsomiseen pitää olla lupa jos oikein tarkkoja ollaan.

Se mikä tässä ihmetyttää näissä kilpailusäännöissä on se, että ovatko järjestävien tahojen tiedot noin alkeellisia. Ilmailuliiton kilpailun tuomaristossa ovat mukana Ilmailulehden graafikko, Ilmailu-lehden päätoimittaja ja Ilmailuliiton tiedottaja. Kaikki ammatteja joissa ollaan kuvan kanssa tekemisissä. Noiden ammattien perustietoihin kuuluu kuvien oikeuksien ymmärtäminen. Näyttäisi siltä ettei Ilmailuliitossa näin ole.

Jokainen osallistuja päättää toki itse minne kuvansa lähettää. Kehoitan kuitenkin lukemaan säännöt ja harkitsemaan tarkkaan kenelle kuvansa antaa vapaaseen käyttöön.  

Tein samasta aiheesta muutama viikko sitten vlogauksen Kameralehden blogiin.

Muista vastaavista keisseistä menneiltä vuosilta voit lukea vanhasta blogistani
 

    
   

Miten Photokinan käy?

Uusimmassa Valoaalloilla podcastissa juttelemme Matin kanssa Photokinasta ja sen tulevaisuudesta. Photokinan aikataulu muuttuu ensi vuodesta alkaen. Se pidetään joka vuosi ja ajankohta on jatkossa toukokuu. Perinteisestihän Photokina on ollut joka toinen vuosia ja aina syyskuussa.

Itse en ole mikään Photokina-veteraani. Ensimmäinen vierailuni oli vasta 2008. Sen jälkeen olen käynyt joka kerta. Tämän vuoden syyskuussa tulee siis kuudes vierailu Kölnissä. Minusta se on monessa suhteessa sellainen messutapahtuma, jossa kuvantamiseen ja visuaaliseen sisällön tuottamiseen keskittyvien kannattaa käydä. Varsinkin nyt kun ne laajentavat uusille alueelle, ei fyysisesti, vaan useammalle alalle. Mukaan tulee pilvipalvelut ja mobiilikuvaaminen applikaatioineen saa isompaa roolia, jne. Photokina seuraa aikaansa ja tuo mukaan laajemmin sen kokonaisuuden jota kuvantaminen on. Tarkemmin tästä sisällönmuutoksesta voi lukea Photokinan tiedotteesta (englanniksi) keväältä -17. 

Kokonaan toinen asia on sitten onnistuuko Photokina muuttamaan focustaan ja miten suhteellisen konservatiivinen valokuvayhteisö ottaa sen vastaan. Nyt jo leviää huhuja siitä, että osa isommistakin valmistajista saattaa jäädä ensi syksyn messuilta pois. Tosin Elinchrom on ainoa joka asian on vahvistanut. Vaikea toki sanoa miten vakavasti otettavia nämä huhut ovat, mutta ne voivat vaikuttaa vierailijamääriin ja kiinnostukseen noin laajemminkin. 

Luonnollisesti minun on vaikea sanoa miten Photokinan käy. Se muutos tuntuu järkevältä, koska kuvantamisen maailma on laajentunut valtavasti ja sen puolesta tuo muutos tuntuu luonnolliselta. Aika sitten näyttää kuinka käy.

Ohessa Valoaalloilla podcastin jakso, jossa mm. Photokinasta Matin kanssa vaihdamme ajatuksia Photokinasta.
 

Lightroom päivittyi!

Adoben Lightroom softat päivittyivät muutama päivä sitten. Kaikki Lightroomin versiot saivat uusia merkittäviä ominaisuuksia.

Merkittävin uutuus olivat uudet profiilit ja niiden siirtäminen Development ikkunassa ylimmäiseksi eli ensimmäiseksi. Aikaisemmin ne olivat alimmaisena ja käytännössä aika harva niitä varmaan käytti. Profiili on lähtökohta kuvan säätämiselle. Perusprofiilina on Adobe Color ja sen lisäksi on esimerkiksi maisemakuvalle ja muotokuvalle omansa. Näiden lisäksi löytyy erilaisia filttereitä muistuttavia profiileja sekä kamerakohtaisia profiileja.

Profiilit eivät kajoa muihin säätöihin eli sliderit ovat ns. nollassa. Profiili on ajatukseltaan sama kuin esim. mitä ovat AdobeRGB ja sRGB. Sitä en tiedä onko periaate sama, mutta noiden rinnastaminen antaa oikein kuvan siitä mistä on kysymys.

Nopean testaamisen jälkeen näyttäisi siltä, että uudet profiilit antavat hiukan paremman lähtökohdan kuvan säätämiseelle kuin vanhat. Toki tämä on makuasia, mutta itse ainakin olen sitä mieltä. Jos pitää vanhaa profiilia parempana voi edelleen käyttää Adobe Standard -profiilia tai sitten niitä kamerakohtaisia. Kuvatessani käytän Olympuksessani Muted-profiilia ja se uudessa Lightroom päivityksessä löytyy nimellä Camera muted.  

Toinen työnkulun kannalta merkittävä parannus oli Dehaze-sliderin siirtäminen Basic-osioon. 

Keskustelimme aiheesta Matin kanssa uusimassa Valoaalloilla Podcastissa. Kuuntele mitä muita  ajatuksia päivitys meissä herätti.

 

FlipIt!

Sattuma antaa mahdollisuuden.

Fotofinlandian voittaja julkistettiin eilen Finnish Photo Awards -gaalassa Helsingissä. Kisan voitti luontokuvaaja Markus Varesvuo kuvallaan Satumetsän viisas.

 Fotofinlandian voittanut valokuva: Satumetsän viisas, Markus Varesvuo

Fotofinlandian voittanut valokuva: Satumetsän viisas, Markus Varesvuo

Fotofinlandian valinnat keräävät aina kovaa krittiikkiä ja niin myös tänä vuonna. Kirjoitin tuosta kritiikistä jokin aika sitten oman blogauksen. En nyt palaa siihen vaan keskityn yhteen kiinnostavaan lauseeseen jonka Varesvuo antamassaan haastattelussa Valoaalloilla podcastille sanoi.

Tekemässäni haastattelussa Varesvuo sanoi vapaasti lainaten: sattuman jälkeen ammattitaito astuu esiin. Minusta tämä oli todella hienosti sanottu. Tuohon ajatukseen on helppo yhtyä. Meillä kaikilla on tilanteita joihin voimme tarttua. Usein ne tilanteet tulevat sattumalta eteen ja silloin tarvitsemme sitä ammattitaitoa viedäksemme asian maalin. Se tarvittava ammattitaito sitten vaihtelee riippuen tilanteesta.

Samaisessa jaksossa Anna Kaleva-Tsaglas kertoo haastattelussa miten tuomareiden työskentely käytännössä meni ja perustelee miksi tuomaristo koostui täysin ulkomaisista tuomareista.

Molemmat haastattelut voit kuunnella kokonaisuudessa uusimmasta Valoaalloilla jaksosta. Jakso on muuten jo 95. Valoaalloilla täytti kaksi vuotta tällä viikolla. Se meni työn tuohussa ihan ohi.   

Erikoista skannaus"palvelua"!

Eräs tuttuni oli yhteydessä minuun ja kyseli Fotoyks-liikkeen skannauspalveluiden laadusta. Tämä kuvausta harrastaja tuttuni oli skannauttanut vanhoja paperikuviaan Fotoyks-liikkeessä. Kyseessä oli heidän tarjoamansa sarjaskannauspalvelu. Kuvien värisävyt olivat mitä sattuu, rajaukset mitä sattuu jne. Tuttuni luonnollisesti reklamoi aiheesta, koska laatu hänen käsityksensä mukaan ei vastannut sitä mitä odotti. 

Sinänsä tuntuu ihmeelliseltä, että sarjaskannaus toimii niin huonosti. Ei sen pitäisi olla yhtään sen hankalampaa kuin värinegojen tekeminen koneellisesti. Siitähän Fotoyks-ketjulla on kokemusta runsaasti. Muistan niiden 10-kuvien olleen varsin laadukkaita. Erona on varmaan se, että niitä 10-kuvien tekoa valvottiin ja se oli osin käsityötä. Sarjaskannaus ilmeisesti tehdään täysin automaattisesti ja kukaan ei valvo yhtään niiden laatua. Tuntuu erikoiselta tarjota tälläistä palvelua, jossa skannauksen lopputuloksella ei tee käytännössä mitään. Hinta ei toki ole korkea, mutta usean kuvan skannaus kuitenkin maksaa. Tästäkin mainitsemassani tapauksessa hintaa kertyi reippaasti yli 100€. Hinta per kuva on kuitenkin samaa luokkaa kun niiden 10-kuvien tekeminen.

Liikkeen vastaus reklaamaatioon oli lyhykäisyydessään ettei halvalla saa laatua. Toistan vielä, että on sinänsä erikoista tarjota sellaista palvelua josta jo liike itsekin tietää, että se ei ole laadukasta. Miksi koko sarjaskannaus on tarjolla tuolla kyseisellä laadulla? Jos sillä jollain kuvakoolla ja muodolla saa laadukasta jälkeä pitäisi se minusta kertoa asiakkaalle ennakkoon eli ketoa tiskillä kuvia viedessä ettemme saa näistä laadukkaita. Asiakkaalle jäisi ainakin mahdollisuus siinä päättää haluaako ottaa riskin vai ei. Nyt sitä mahdollisuutta ei ollut vaan reilun satasen lasku pitää joka tapauksessa maksaa. Sen verran onneksi olivat tulleet vastaan, että seassa olleet mustvalokuvat olivat asiakkaan pyynnöstä korjanneet kuvankäsittelyllä paremman sävyisiksi. Toisaalta myös aika jännä, että ne kuvat on säilötty, miksi? Tästäkään ei kerrottu saati kuinka pitkä tuo säilytysaika on? 

On kovin sääli, että Fotoyks-liikkeen palvelu on mennyt tässä kohdassa näin alas. Aikoinaan kun vielä filmille kuvasin olin heidän ahkera asiakas ja siksi tämä asia kiinnosti minua.  

Thumbnail: photo by Shirimasen, Wikipedia, CC-BY.3.0